Puolivuosikatsaus uuden vuoden lupauksiin

Tajusin juuri, että vuosi alkaa olla puolessa välissä ja voisi tsekata, missä mennään uuden vuoden lupauksissa, joista tuli uhottua tammikuussa.

Itse treenaan yhä puolimaratonille. Treenitahti on sellainen, että käyn ehkä kaks kertaa kuussa noin viiden kilometrin lenkillä, enkä tee muuta. Eli tuskainen puolimaraton on edessä.

Gradun suhteen menee yhtä kivasti. Sitä on nyt yksi lukuvuosi väännetty, silti se on aivan kesken. Nyt päätin, etten enää edes yritä saada sitä kesällä etenemään, koska siitä ei tuu mitään. Syksyllä onkin sitten paniikki edessä, koska jos se ei valmistu, joudun palauttamaan tosi paljon opintotukia...

Hyvin siis menee! Mites muilla?

Varjot kasvoilla

Ei minulla mitään asiaa ole, mutta kirjoitanpahan silti, etteivät ihmiset luule meidän lopettaneen. :P

Kämpässä on hirveän kuuma ja aurinko porottaa. Tästä huolimatta naamalle lankeaa varjo. Tarkemmin voisi vielä sanoa, että nenän ja ylähuulen väliin. Tottahan se siis on, että jälleen jostain kumman syystä aloitimme Jarnon ja Mikon (nimet muutettu) kanssa viiksiprojektin, jonka on määrä kestää Ilosaarirockin alkuun asti. Tulokset eivät toistaiseksi ole kovin mairittelevia omalta osaltani, mutta eiköhän se tästä.

Tytöt saattavat olla eri mieltä, mutta todellisuudessa viiksi tekee miehen.

Other bands play, Manowar KILL!

Parempi tosiaan raportoida tekemisensä vielä, kun muistaa. Torstaista sunnuntaihin siis Provinssia takana oli kyllä pirun mukavaa. Torstai tosin meni hiukkasen ohi, mutta eihän silloin kukaan soittanutkaan. Vetovastuu oli torstaina muutenkin Jarnolla, joten itse pääsin lepäilemään. ;)

Perjantaista, jolloin vetovastuu oli itsellä, on myönnettävä, että eipä juuri mitään bändiä tullut suuresti katsottua, mutta monia tuli nähtyä juuri pari biisiä. Pahoittelut Maria, mutta Placebo ei nyt vain innostanut. Pahoittelut hevikavereille, ei innostanut Bodomkaan. FM2000 oli ihan mainio ja Volbeatin aikaan YleX:n teltassa hengittäminen oli hankalaa. Keikkojen jälkeen käytiin naapurintytön kanssa viereisellä lerintäalueella ja seitsemän aikaan takaisin nukkumaan. Seuraavana aamuna sain kuulla, että kyseinen telttanaapuri oli vielä seikkailun jälkeen lukinnut itsensä suihkutiloihin ja neuvokaasti kiivennyt ikkunasta ulos. Hienoa toimintaa!



Lauantaina meinasi aamulla olla puutunut olotila. Itseasiassa olikin, sillä oikea käteni oli jostain kumman syystä menettänyt yöllä tuntoaistin. :D Noh, aistit palautuivat päivän mittaan ja suurin kiitos on annettava Röyhkälle, Rätölle ja Lehtisalolle. Loistava keikka, joka sai hymyn naamalle ja rahat kulumaan mallasjuomiin. Kuinka joku (Röyhkä) voikaan unohtaa kolmanneksen sanoista ja huudella toisen (Rättö) kanssa "miau!" toisilleen biisien keskellä. Mahtavaa menoa!

Jottai juttu venähdä liiaksi, niin hypätään heti illan pääaktiin. Luulisi, että se olisi ollut itselle joko Emiliana Torrini ja Opeth, molemmat toki hyviä, mutta niin vain Manowar varasti shown. Olutta, vähäpukeisia naisia, huumoria ja balls of steel. Seuraava lausahdus kuvannee bändiä ihan mukavasti:

"We like it hard, we like it fast. We got the biggest amps, man they blast!"

Manowarin keikan jälkeen sitten taas ryömintää aidan ali ja uimaan. Kuvat kertonevat enemmän kuin sanat.




Batman-bokserit ovat aina yhtä tyylikkäät. Ja lieköhän tuo nyt muka pelkkää vettä, mitä housuilla on. ;) Onhan se... pakkohan sen on olla.

Sunnuntai oli pyhitetty mukavaan istuskeluun ja lepopäiväksi. Kaiken hehkutuksen jälkeen olisin luullut, että Anna Puu innostaisi, mutta eipä kantrihenkinen poppi oikein napannut, jos nyt ei vahastuttanutkaan. Nick Caven keikan jälkeen ehkä saatoin jopa ymmärtää, miksi hänestä niin pidetään. Luultavimmin se johtuu kahdesta hillittömästä partamiehestä, jotka bändiin kuuluvat. :P

Mainittakoon, että kotiinpaluusta olisi saattanut muodostua ongelma konnareiden (vai olikohan se kommareiden) ja muiden junamiesten sekä -naisten lakkoilun takia, mutta onneksi porukat olivat tulleet katsomaan Cavea ja heittivät meidät lopulta Jyväskylään. Rankka, mutta mukava viikonloppu tosiaan. Ei oikein parempaa avausta festarikesälle olisi osannut toivoa.

Astetta pienimuotoisempaa festarointia

Täälläkin on kesän festaroinnit aloitettu! Olin nimittäin Iitin musiikkijuhlien Tangoa Verlassa -konsertissa! Ou jea! En ehk'ä ole varsinaisesti tangoihminen, ainakaan ennen ollut, mutta kyllä joku Mustasukkaisuutta toimi vanhassa tehdasmiljöössä aika kivasti. Diggasin siis.

Maalla asumisessa on hauskaa se, että kaikista pienemmistäkin tapahtumista jaksaa innostua niin paljon. Jonkun mielestä se kuulostaa ehkä aika masentavalta, mutta itse en mitään suurempaa kaipaakaan. Kaupungissa tarjontaa on niin, ettei osaa valita ja sitten päädynkin yleensä jäämään kotiin telkkarin ääreen... Mutta täällä, jos jotain tapahtuu, niin taatusti olen mukana. Pari viikkoa sitten seisoin innoissani tien varressa katselemassa vanhojen autojen kokoontumisajoa. Jyväskylässä en kauheasti jaksa innostua autoista. Tai tangosta. Tai tangosta tästä eteenpäin ehkä vähän enemmän. Mutta en kaikesta tangosta.

Loppukesällä on vielä onneksi kaikkea huisia luvassa, kuten isojen moottoripyörien, kosken juoksutuksen ja keskiaikakekkereiden katselua. Ei malta oottaa!

Festivaaliviikonloppu

Osalla meistä on tulevana viikonloppuna edessä festivaaliviikonloppu. Toiset viettävät sen Seinäjoen Törnävänsaaressa. Meidän orkesterista Seinäjoelle on menossa yksi henkilö.

Ja niin kuin jo edellisen kirjoituksen perusteella voi päätellä, ennakkohehkutuksesta huolimatta se en valitettavasti ole minä :( Placebo jää nyt osaltani näkemättä, mutta onnekseni olen sen jo kerran alkuperäiskokoonpanossaan nähnyt. Silti festivaaleille minunkin askeleeni suuntaavat viikonloppuna, nimittäin Turkuun taekwondofestareille.

Olen vieraillut Provinssirockissa useasti aikaisempina vuosina, ensimmäisen kerran ihan pienenä tyttönä jo vuonna 1997 (!!!), myös Ruisrock ja Ankkarock ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Kerran käväisimme Anniinan kanssa jopa Porin Jazzeilla. Näiden lisäksi on iloiteltu monilla pienemmillä festareilla. Joskus festarialueelle on menty sisään ilman lippua ihan vahingossa. Aika monta ihmeläppää (koskien esimerkiksi sellaista muinaista asiaa kuin Tyrävyön Eero, iiiiik!) on syntynyt juuri kyseisillä reissuilla. Muutamiin olemme päässeet itse soittamaan ja mieleen ovat jääneet ainakin Kuilun Partaalla ja Killerirock.


Festareiden tunnelmassa on aina sitä jotain, joka vetoaa minuun ihan täysillä. Nautin siitä yhteisöllisyydestä, joka alueella kukoistaa. Lause "maailmanrauha koko Provinssirockin alueelle" tuntuu ihan todelta kun pääsee paikan päälle. Toki massatapahtumissa aina on ikäviä lieveilmiöitä, jotka oma romantisoitunut festarikäsitykseni, vuoden tauko ja lapsellinen innostukseni ignooraa täysin. Mutta kun musiikki, eväät ja persoonallisesti pukeutuneet, jee-iloiset ihmiset ulkoilmassa ovat vaan niin mukavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Huomatkaa, kuinka en enää edes muista sateisia säitä, rikkinäisiä telttoja, öitä paljaan taivaan alla, kylmyyttä, vessajonoja, ylihintaista ruokaa ja telttapaikkaa, tungosta, esiintyjien hitteihin keskittyneitä ja liian lyhyitä settejä sekä muita ikäviä festariasioita. Aika kultaa muistot. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän festareilta alkaa vaatimaan mukavuuksia. Tosin minulla ei periaatteessa ole mitään perinteistä festarielämää vastaan, ehkä sitten joskus kun minulla on palkallinen kesäloma palataan taas back to basics. Tai sitten kun me ollaan Provinssin päälavalla soittamassa ja juodaan keskikaljaa Suosikin laskuun, niin festaroidaan vaan ihan siitä ilosta täysillä.

Muutamat tärkeät festarit ovat minulta kokonaan jääneet väliin. Esimerkiksi Ilosaarirock on iso puutos festarikäymisessä. Voisikin taas joku vuosi kokeilla ihan perinteistä telttailumeininkiä vaikka juuri Ilosaaressa.

Yksi kiva juttu onneksi helpottaa Provinssituskaa, nimittäin liput Musen lokakuiselle Helsingin keikalle. Sinne mennään hyvällä prosentilla: 75% Ainakauniin riveistä osallistuu kyseiseen tapahtumaan. Sitä odotellessa taidan laittaa uutta Placeboa soimaan kotistereoista ja tanssia yksikseni lämpöisessä ja kuivassa olohuoneessa kuvitellen olevani Provinssirockissa, jossa Brian laulaa täydellisesti pelkästään minulle...

p.s Se Ainakaunis henkilöhahmo, joka Seinäjoelle on menossa, voisi sitten tehdä kattavan festaripostauksen reissustaan tänne. Paitsi jos se kyseinen hahmo ei muista reissusta mitään enää ensi viikolla. Niinkin voi käydä.

Jännityksen hetkiä

Lupasin kirjoittaa tekijänoikeuksista, mutta kohtuullisen vähään jää. Ehkäpä onkin siis parempi listata vain jännityksiä.

1. Tällä hetkellä (kirjoittamisen lisäksi) kasailen niitä tavaroita lattialle, joita huomenna voisi ottaa mukaan Seinäjoelle Provinssiseikkailuun. Vähän jännittää, onko kaikki tarpeellinen mukana. Toisaalta pieni festarijännitys on kanssa mukana, sillä tästä nämä tämän kesän toilailut nyt taas alkavat.

2. Sekin jännittää, saanko mistään matka-apurahoja syksyn matkailuja varten. Kohtuullisen huonoja hakemuksia ainakin olen kirjoittanut. Tähän liittyen jännittää, onko huomenna mikään paikka auki aikaisin aamulla, mistä saa virallisia kopioita virallisista papereista.

3. Ei oikeastaan enää jännitä, mutta jännitti tuossa muutama päivä sitten pistää nimi paperiin, jossa sitouduin irti oikeastaan kaikista tekijänoikeuksista seuraavan kolmen vuoden töiden osalta. (Tulihan se tekijänoikeusjuttu jotenkin tähän ympättyä.)

4. Porukat ovat tulossa Provinssiin! Tämä ehkä jännittää eniten. Onneksi ovat vain sunnuntaina, niin eivät ole suuresti näkemässä hölmöilyäni. ;) No ei sentään... siivostihan siellä tietysti olen. Ei syytä huoleen. Toivottavasti vanhempani nauttivat Nick Cavesta, sillä voisin kuvitella sen olevan syynä tuohon reissuun.

5. Huominen jännittää. Kuusi tuntia unta, kiireisiä pakkaamisia, kiireisiä työhommia ja vielä pitäisi leiri pystyttää. Noh, eiköhän kaikki järjesty parhain päin. Pakkohan sen on järjestyä.

Levyraati

Eilen oli lautapeli-ilta ja ennen sitä tuli käytyä kaupungilla shoppailemassa uutta musiikkia pelailujen taustalle. Pistetäänpä tähän jonkinlaiset arviot ostoksista.

1. Dream Theater - Octavarium

Tämä oli taas yksi niistä bändeistä, joiden levyt ovat jollain tapaa etäisesti kiinnostaneet aina, mutta joko ei ole ollut varaa tai uskallusta ostaa. Uskallusta lähinnä sen takia, koska matematiikkaproge on sellaista nörttien ja tiluttelijoiden touhua, ettei moiseen passaa identifioitua. Noh, itse levy olikin yllättävän hyvä. Kappaleet oikeastaan yllättivät selkeydellään, sillä muistojeni mukaan touhun piti olla poukkoilevampaa. Pitkät sooloilut tietysti puuduttavat vieläkin ja laulajan ääni ei omaa korvaani hivele, jos ei nyt karmaisekaan. Muutamassa biisissä melodiat ovat harvinaisen onnistuneita ja soittajia ei tietenkään pääse taidottomuudesta moittimaan. Mauttomuudesta voisi ehkä moittia, mutta enpä nyt taida sitäkään tehdä. Oman genrensä kuninkaita, eikä suotta. Tullee luultavasti kuunneltua useaan otteeseen.

8/10

2. Indica - Tuuliset Tienoot

Kokoelma sen kuin karttuu. Tämä minun varmaan piti ensimmäisenä ostaa Indican levyistä, mutta eipä sitten tullut hankittua. Nyt sen saikin halvalla ja mikäs siinä. Parin kuuntelun jälkeen täytyy todeta, että laatukin on taattua. Laulu ja ehkäpä koko touhu muutenkin tuntuu jopa tuoreemmalta kuin uudemmissa levyissä. Onkohan siis niin, että uudemmissa tuotoksissaan bändi ei olekaan mennyt niin paljoa eteenpäin? Spekulaatiot sikseen ja numeroa pöytään. Keijukaistytöille varmaan antaisi kaikesta huolimatta vähintään kasin, joten pistetään aidosta arvostuksesta vielä plussa päälle.

8+/10

3. Fantomas - The Director's Cut

Kerran, jo vuosia sitten, lainasin Tomakselta tämän levyn ja minusta tuli heti fani. :P (Ja taitaa tuo Tomas olla fani myös.) Noh, kyseessä on siis Mike Pattonin hulluttelua vanhojen kauhuleffojen tunnareiden parissa. Rummuissa Slayeristäkin tuttu Dave Lombardo. Nämä kaksi tekijää riittävät tekemään mistä tahansa levystä kuuntelemisen arvoisen. Jos pitää agressiivisesta sekoilusta, joka kuitenkin tehdään sopivasti pilke silmäkulmassa, niin tästä ei voi olla pitämättä. Pattonin äänenkäyttö on uskomatonta ja Lombardon rummutus on tällä levyllä kenties parhaimmillaan, mitä olen kyseiseltä kaverilta kuullut. (Tosin enhän minä sen soittoa paljon olekaan kuullut. :D ) Levy vaatii toisaalta juuri tietynlaisen mielentilan, jotta siitä voi nauttia. Muutoin kohkaaminen saattaa vaikuttaa lähinnä ärsyttävältä meteliltä.

Oikeissa hetkissä 9+/10, muutoin 6+/10

P.S. Oisin pistänyt kansikuvat, mutta en uskaltanut, koska joillakin voi olla kuuluisia tekijänoikeuksia niihin liittyen. Oikeastaan voisin ensi viikolla kirjoittaakin hassun jutun kyseisistä oikeuksista. Nyt kuiteskin lenkille ja illalla valmistelemaan saatekirjettä noille demoille, joita meillä on hirveä laatikollinen. Huomenissa mökkeilemään maaseudulle. Jaujau!