Keikkaa pukkaa!

Hei jes, nyt luvassa ihan oikeaa asiaa: Ainakaunis keikalla Jyväskylän Rentukassa viikon päästä lauantaina 18.12.

Sinne kaikki tonttuilemaan!

Voimlemisen kärpsed

Jatketaanpa taas asiattomalla linjalla. Tällä kertaa luvassa ei ole kuitenkaan kasvattamiani vihanneksia (mikä pettymys!), vaan reissukuvia. Käytiin Jennin ja Anniinan kanssa lahden toisella puolella Tallinnassa lokakuussa ja tässä kuvasaldoa reissusta. Tehtiin kaikki legendaariset asiat, eli meinattiin myöhästyä laivasta, pelattiin bingoa ja ostettiin enemmän viinaa kuin kukaan muu.

Alku oli vähän tuskainen, kun Anniina unohti passin ja auto rupesi temppuilemaan kesken matkan. Ilme on sen mukainen.

Sitten päästiin laivaan, mutta vieläkään ei helpottanut...

Onneksi risteilyisäntä (mikä hiivatti sen nimi olikaan?!?? Oltiin vaan niin kännissä, etten muista!!111!!) kuulutti, että Tax Freessä olisi tarjolla maistiaiset. Yhden jälkeen oli jo hymynpoikasta havaittavissa...

...ja muutaman jälkeen alkoi jo naurattamaan.

Sitten ruvettiin bingoamaan. Bingoilmeet otettiin tietenkin kehiin heti alusta lähtien.
Jenni:

Anniina:

Meitsi. Hieman häiriintynyt ilme johtuu vain siitä, että mä melkein sain bingon, mutta en sitten kuitenkaan.

Sitten päästiin Tallinnaan. Jotta emme unohtaisi, että alla oleva nähtävyys on nimeltään Paksun Margareetan torni, Anniina ja Jenni havainnollistivat paikan posettamalla asianmukaisesti.

Tältä näyttää meidän tulkintamme Suur-Karjasta:

"Nonii, nyt ollaan normaalisti!"

"Esitellään nyt vähän kuitenkin meidän ruokaa"

Ja kyllähän se totuus sitten lopulta oli kuitenkin tämä:

Istuttiin tuossa penkillä terminaalin edessä kännissä koko aika ja pidettiin huolta laatikoista tyyliin "my precious".

Lenkki

Hahhaa, toisin kuin Marialla, itselläni ei ole sentään järkevää asiaa. Lenkkeilyä on kuitenkin tullut jossain määrin harrastettua ja alla ylpeilyä sillä.


Ideana oli ikään kuin nappasta kuvat lenkkimatkan varrelta, mutta niitähän tuli lopulta aivan liikaa. Tuskin ketään innostaa nähdä noin 150 kuvaa australialaisista teistä. Tässäpä siis valikoidut palat vakituisen juoksureitin varrelta. Alussa heti kulman takana on oikein mainio alamäki.


Alamäen perään tulee pian puisto, jossa yleensä juoksentelee koiria tai urheilijoita. Takana on jonkinmoista omakotilähiötä, kuten kuvasta näkyy. Matkaa tähän on ehkä vähän reilu kilometri. Puistossa on roskapöntöt, joiden kohdalta menee noin kahdeksan minuuttia kotiin. Ja kyllä nyt kahdeksassa minuutissa reilu kilometri on päästävä.


Tässä vaiheessa aikaa on mennyt yleensä ehkä 14 minuuttia. Pitää olla hirveän varuillaan, ettei korkea vesi pääse yllättämään.


Sangen kohteliaasti tielaitos on kuitenkin pistänyt joen kuppeeseen mitan, josta näkee kuinka korkealla vesi sattuu milloinkin olemaan, ja näin ollen yllätyksiä harvoin pääsee tapahtumaan.


Tästä, jos kääntyisi takaisin, niin matkaa tulisi yhteensä kuutisen kilometriä. Kuitenkin Marion tavoin tapana on jatkaa urheasti eteenpäin ja hirviöitä kohti.


Hirviö oli kuin olikin paikalla. (Mutta en sentään Marion tavoin hypännyt tuon päälle.)


Loppusuora ennen kääntöpistettä.


Tolppaan läppäys ja samaa reittiä takaisin olisi normaali rutiini. Matkaa tulee noin 7-7,5 kilometriä yhteensä. Ennätys on 36:03, mutta yleensä ajat on jossain 37 ja 38 minuutin välissä. Helteellä jopa vielä enemmän, mutta nykyään aika luotettavasti kyllä alle 40 minuuttia. Taka-alalla eteläisen pallonpuoliskon isoin ostoskeskus. Ehkä.


Tällä kertaa suunta ei kuitenkaan ollut kotiin vaan töihin. Edessä häämöttää yliopiston joku rakennus. En oo ikinä käynyt sen sisällä.


Kirjaston kaunis seinä ja komeahko patsas. Paikallisten mukaan tyylisuuntaus on "brutalismi". Ei varmaan yllätä ketään, jos sanon, että pytinki (ja varmaan patsaskin) on 70-luvun tuotteita.


Siinä on minun paikka. Tosin voipi olla, että jossain vaiheessa keväällä joudun luovuttamaan sen jollekin uudelle opiskelijalle. Toisen vuoden jatko-opiskelijat häädetään yleensä työskentelemään koteihinsa.


Tilasto, josta voi seurata toimiani. Voisin jopa väittää, että töitä on tällä hetkellä jo 22% tehtynä. Huomenna tosin on palkkapäivä ja rahanprosentitkin sitä myöten kasvavat. Intialainen työhuonetoveri laski jostain syystä elämänmenoni 43%:sta tuohon.

Jahas, näihin jouluisiin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä hiljentyä. Hihhei!

Minämenen (tai siis Jenni)

Yleisön pyynnöstä välillä jotain oikeaakin asiaa tänne:

Jos joku ei ole vielä lukenut marraskuun City-lehteä, niin kannattaa tehdä se pikimmiten. Sieltä löytyy nimittäin ihq-rumpalimme Jenni ja tarinaa siitä, minne Jenni on menossa. Olisin voinut lisätä jutunkin tänne, mutta koska lähes kaikki kotitaloutemme tekniset laitteet (paitsi tietokoneet) ovat sanoneet sopimuksensa irti, en kykene sitä tekemään. Voihan käpy. Noh, käykää itse lukemassa.

Sen sijaan kuvituksena tälle jutulle on itse kasvattamani kurkku, joka ei liity asiaan mitenkään. Halusin vaan päästä lesoilemaan, että kasvatin kerran kurkun. Hortonomi-wannabe kuittaa.

p.s Kirjoittakaahan muutkin blogijuttuja. Minulta löytyy nimittäin lisää huonolaatuisia kuvia itse kasvattamistani asioista, joten jos ei muut kerran kirjoita juttuja, niin minä joudun kertomaan kaikesta kaiken, mitä olen kasvattanut viime aikoina. Ja hei, ihan oikeesti. Teillä muilla on varmasti jotain parempia juttuja jaettavaksi, eikö? Jos ei, niin BUAHAHHAHA! Joudun sitten vaihtamaan blogin nimeksi Marian kasvattamat asiat ja ostamaan kasvihuoneen. Että onnea vaan meille ja teille. NIIN!

Paula älskar Klasu

Nonii, pitkästä aikaa. Taas on kerinnyt tapahtua vaikka mitä! Lähdetäänpä liikkeelle Anniinan polttareista, jotka olivat lokakuun alkupuolella (hui kauheeta, miten nopeasti aika menee!). Raportointia luvassa tässä, olkaas hyvä.

Päivähän lähti hienosti sillä, että Anniinan tullessa takaisin etukäteishäämatkalta, kotona odotti pieniä ylläreitä. Eipä neitoa sitten paljon nukuttanut, vaikka takana oli yö matkustelua...

Keskipäivällä Antsulin oli tarkoitus lähteä etsimään ystäviä polttareihin pienien vihjeiden avulla. Ystävät löytyivätkin mutkien ja matkojen takaa ja lopulta tie vei paikkaan, jossa kajautetaan rokit, pilataan komppi ja vedetään Ruusus-Jenkkaa. Eli tietty armaaseen treenikämppäämme Lutakkoon. Olimme hieman sisustaneet paikkaa tunnelmaan sopivaksi:

Totesimme muuten Marin kanssa, että paikan pitäisi aina näyttää tuolta. Tosin kämppämme muiden bändien hevimiehet saattaisivat olla asiasta hieman eri mieltä...

Kun koko porukka oli kasassa, oli tietenkin lähdettävä liikkeelle tärkeimmästä, eli syömisestä ja juomisesta. Aika maukas brunssi oltiinkin saatu aikaiseksi.

Seuraavaksi selvisi syy, miksi olimme treenikämpällä. Olimme kaaso-/bändiporukalla (= samat jätkät eri verkkareissa) äänittäneet upean biisin nimeltään Paula älskar Klasu ja laulajatteremme tuli luonnollisesti vetäistä liidit kehiin. Biisinhän Anzu oli kuullut ensimmäisen kerran aamusella ja sanat saanut käteensä hetkeä myöhemmin. Noh, onneksi inspiraation lähteenä oli myös kuohuvaa ja kaverit.

(Mari huolehtii laulajattarelle sopivat laulukengät jalkaan)

Päästiinhän me muutkin sitten "laulu"hommiin, jes:

Ulkomaankirjeenvaihtaja yhytettiin tuottajahommiin :)

Biisi saatiin nopeasti lähes kerralla purkkiin ja sitten matka jatkui kohti uusia seikkailuja. Eli tarkemmin sanoen Sex&Strip-aerobictunnille. Vaihdoimme tietenkin asianmukaiset vaatteet päälle ja säikytimme sählyturnauksen pelaajat ja katsojat siinä sivussa huikeilla outfiteillämme. Annetaanpa kuvien puhua puolestaan:



(Huomatkaa ylläolevasta kuvasta harvinaislaatuinen, jopa uhanalainen ilmiö. Mari juomassa vettä. Ei siis kaljaa. Vaan VETTÄ.)

Opimme tunnilla paljon uutta ja mielenkiintoista, mm. Citykani - ja Palomies nimiset liikkeet. Hikikin tuli. Tunnin jälkeen oli vuorossa Amben hemmotteluhetki miesstrip... siis mieshierojan ja suklaahieronnan muodossa. Me muut menimme luonnollisesti baarin puolelle odottelemaan. Tykkäsimme kyltistä, jonka tämä hunajaääninen strip... siis hieroja laittoi ovelle hoidon ajaksi.

Olimme suunnitelleet asustuksen Anpalle illaksi, mutta päädyimme kuitenkin menemään jo hyväksi havaitulla tyllihamelinjalla. Vaikka siis upeahan tuo puku olisi ollut. Rusetit äässin päällä on kyllä aina kuuman kissan merkki.

Sitten alkoi jo olla aikamoinen nälkä ja suuntasimmekin Pancho Villaan ruokailemaan.

Sen jälkeen olikin jo aika mennä esittelemään tanssilattialle aerobicissa opittuja liikkeitä. Painuimme siis Rumaan.

("Oho, mikä toi on?" "Se on alaston laskettelija pipo päässä" "Ei ole, ei, täällä ei ole mitään nähtävää!")

("Mitä, onko täällä alaston laskettelija pipo päässä?!? Minäkin tulen heti mukaan!")

Alaston laskettelija pipo päässä.

Tässä vaiheessa päätimme, että ehkä kannattaisi mennä kohta nukkumaan. Tai ainakin mennä suunnittelemaan nukkumista. Lähdimme siis mökkiä kohti ja loppuillasta (mm. Jyväskylän paras baari Ainolanrannassa jääköön salaisuudeksi) ei ole sitten kauheasti julkaistavaksi kelpaavaa materiaalia.

Nautimme makoiset yöunet ja aamulla vielä saunotimme ja uitimme morsiamen. Onneksi kuvaaja on ollut hereillä ja ottanut kuvia tärkeimmistä hetkistä:

Yritimme vielä tehdä lettuja, mutta letunpaistajan ilmeen mukaisesti, emme onnistuneet kauhean hyvin ja ei paljon letut viuhahdelleet. Noh, onneksi tulee aina uusia lettutilaisuuksia!

Sitä paitsi, kippistykset korvaavat aina huonon lettuonnen ja morsiankin on ilmeestä päätelleen ollut jo drinksua vailla...


Sellaiset polttarimuistelot. Nyt on sitten tosiaan kaksi rouvaa orkesterissa, jiihaa!

p.s. Paula älskar Klasu -biisiä (aka mestariteos) kandee käydä kuuntelemassa ja arvostelemassa täällä.

Ainakaunis Hitlantis-sivulla

Taas tyrkytän tänne lisää sivustoja, joilla Aikkareita voi digata. Hitlantis-sivustolla voi kuunnella musiikkia ja diggailla ja siten kasvattaa pallukkaa suuren suureksi. Käykäähän. (Saa siellä tykätä muitakin kuin meitä.

Ai niin, meitsi menee tänään naimisiin.

Käykäähän äänestämässä!

Ainakaunis löytyy tätä nykyä myös jyväskyläläisen Rocktalon Treenikämppä - sivustolta täältä. Käykäähän äänestämässä meitä väkeviksi, että päästään Timeen keikalle. Vois taas nimittäin vähän keikkavarvasta kolottaa pikkuhiljaa :) Kun ei olla Jyväskylässäkään vähän aikaan vedetty, joten kohta voisi olla taas aika... Huomatkaa hieno kuva kesän inttikeikalta, jossa oli kuuma ja muutenkin aikasta hyvä meininki! Tätä lisää, kiitos!

Muistakaa myös Sisulla Stagelle -kisa, nyt olisi mahdollisuus päästä Raptorin lämppäriksi ja sekin meille sopisi, eikö? Eli siis äänestämään vaan kaikki, mars!


p.s Lupaan laittaa nettisivujakin taas kuosiin tässä pikkuhiljaa, kunhan tuo iso-G saadaan alta pois "ei ois enää ees paljoa jäljellä" :) Jee!

(Kiitokset kuvasta Sakarille)

"Ois ollu kiva tuntea."

Blogeissa on huhujen mukaan hyvä mennä henkilökohtaisuuksiin. Tiedä sitten, mistä moiset huhut oikein alkunsa ovat saaneet, mutta onneksi lähdeviitteitä ei tässä tapauksessa tarvitse kuitenkaan antaa. Joka tapauksessa kuulopuheiden ohjeiden mukaan aion nyt myös toimia.


Ensinnä paljastan, että otsikon lausahduksen sanoi Ainakauniista ja yllä olevasta kuvasta tuttu Mari, joka ilmeisesti harmitteli sitä, että asun toisella puolella maailmaa. Toiseksi meinasin kertoa itsestäni jotain, jotta harmittelu ei menisi kerrassaan hukkaan. Itse asiassa suunnittelin jo oivan juonen, kuinka kerron elämäntarinani bändien kautta, mutta viime hetkllä jänistin (tai tulin järkiini), sillä ei tässä blogissa kai sentään minusta olla niin kiinnostuneita.

Kaiken tuon sijaan väitän, että Mari itse asiassa tuntee minut. Olemmehan olleet samoissa tilaisuuksissa useaan otteeseen ja kai sitä yleensä pienellä tarkkailulla ja muutamalla tapaamisella saa jo kohtuullisen hyvän kuvan siitä kuinka ihminen toimii. Ellei tietysti kyseessä ole kovasti ailahteleva ihminen, jota on sattunut näkemään vain tietynlaisessa mielentilassa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kovinkaan suurta ailahtelua en harrasta.

Tokihan käytös riippuu myös sosiaalisesta ympäristöstä. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa ympärillä olevien ihmisten määrä. Yksin, kahdestaan tai suuremmassa porukassa ihmiset toimivat monesti eri tavoin. Yksin olevaa minua ei Mari toki tunne, mutta tuskinpa sitä tuntee kovin moni muukaan. :D Kahdestaan tahi isommassa porukassa olemme kuitenkin olleet, jotenka nuo tapaukset on tiedossa. Tietenkin on myös niin, että eri ryhmissä henkilöt toimivat eri tavoin. Jennin häissä luultavasti käyttäydyin eri tavalla kuin mummolassa. Tässä kohdalla on siis myönnettävä, että Mari tietää vain osan näistä käyttäytymismalleistani, mutta ehkäpä se ei kaameasti haittaa, sillä jotain samaa niissä kaikissa kuitenkin lienee.

Nyt joku saattaa huomauttaa, että kai ajan kanssa ihmiset oppii tuntemaan paremmin. Tottahan toki, mutta tarjonneeko aika muuta kuin hieman enemmän yksityiskohtia historiasta, joita voi käyttää selittämään nykyistä käytöstä ja kenties hieman suuremman repertuaarin tilanteita, joissa on nähnyt toisen toimivan? Olennainen on varmaan jo välittynyt aikaisemminkin.

Tuosta tulikin mieleen, että juorupalstan ylläpitäjä tai vaikkapa elämänkertakirjailija varmasti tietää monia yksityiskohtia jonkun ihmisen elämästä, vaikkei välttämättä ole tavannut edes koko henkilöä. Ehkäpä tässä tapauksessa on perusintuitioiden vastaista sanoa, että kyseinen reportteri varsinaisesti tuntee kohteensa. Samoin voimme kuvitella työkaverin, jota on nähnyt töissä useiden vuosien ajan ja kenties joissain firman illanistujaisissa. Kyseisen tyypin kanssa ei välttämättä ole vaihtanut sanoja pakollisia kohteliaisuuksia nempää, mutta luultavasti hänen toimintatapansa ovat tuttuja. Voiko tätäkään nyt sitten sanoa kunnolla tuntemiseksi? Mutta toisaalta, josko erottaa tiedon tuntemisesta, niin mitä jää jäljelle?

Palatkaamme siis takaisin alkupisteeseen. Jonkinlaista tietoa ihmistä koskevista faktoista kaivataan, jotta voi sanoa tuntevansa hänet. Ilmeisesti myös jonkinlainen henkilökohtainen kontakti on tarpeen. Molemmat näistä vaatimuksista täyttyvät Marin kohdalla, vaikka toki yksityiskohtia voisi täyttää loputtomiin asti. Mutta mitä jää sitten jäljelle "ois ollut kiva tuntea" -lausahduksesta. Ehkei Mari kuitenkaan loputtomasti lisää faktoja halua tietää ja toiseksi, oma käyttäytymiseni on Marille myös kai jo jokseenkin tuttua. Ehkäpä lausahduksen voikin siis tulkita muodossa "ois ollut mukavaa viettää enemmän aikaa yhdessä", mikä tietysti on oikein imartelevaa ja saa vieläkin hyvälle tuulelle. Näillä sanoin siis kiitokset Marille Euroopan reissun mukavimmasta lausahduksesta! :)

Jaa, nyt ainakin faktoista tiedossa on se, että filosofit (vaikka en kai minä sellainen ole?) saattavat vatvoa asioita sekä kirjoittaa tylsästi ja pitkään.

---

P.S. Voi tuon Marin lausahduksen toki myös tulkita niin, että "ois kiva, jos ihmiset pyytäisivät minua enemmän baareihin".

Elokuista tunnelmaa

Hämyistä häätunnelmaa luvassa kuvien muodossa:

(Bongaa Onni!)

(sulhanen morsiamen kannujen kimpussa)

Onnea vielä kerran Jennille ja Jesselle!

p.s kiitokset keikkakuvista Kimmolle