Apua!

Kylläpä on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksestani, kuten myös parin muunkin, yli kuukauteen ei ole kukaan muu kuin Maria kirjoittanut. Puolustelen laiskuuttani koulukiireillä ja olen myös jotain tehnyt bändin eteen, eli kartoitellut potentiaalisia keikkapaikkoja ja olenpa jopa joihinkin ottanut yhteyttä.

Nyt meillä on pieni kriisinpaikka, koska bändi hajoaa eri puolilla maailmaa. Tai ei siis varsinaisesti hajoa, mutta etäisyydet käyvät suht suuriksi. Eli mennään tosi isolle, eihän kaikilla menestyvilläkään bändeillä kaikki jäsenet asu edes samassa maanosassa. Meidän on kuitenkin tarkoitus kaikkien pysyä Euroopassa.

Eli homma menee nyt niin, että Onni lähtee kuukaudeksi Italiaan. Sitten kun Onni tulee takaisin, minä lähden 4,5 kuukaudeksi Kymenlaaksoon (eli en ihan toiselle puolelle maailmaa). Ja sitten kun tulen takaisin, Onni on ehtinyt lähteä 3 vuodeksi Belfastiin!! En tiedä, onko tässä pahempaa se, että olemme 29-vuotiaita (paitsi Jenni 28), Onnin tullessa takaisin vai se, että bänditouhu menee hyvin hankalaksi. Kriisi! Apua!

Tytöt tyttöbändeilee, pojat soittaa oikeesti

Jaahas, mun täytyisi tehdä oppimispäiväkirjaa aiheesta "Women and culture", mutta jotenkin mä taas ajauduin tänne kirjoittamaan hömppää...

Tällä kertaa ajattelin avautua aiheesta tyttöbändi. Sehän menee jopa "women and culture" -otsikon alle, joten tämähän on melkein kuin "oikeata tekemistä" (joku voisi luonnehtia tätä myös sanalla itsepetos).


Mitä tulee mieleen sanasta tyttöbändi? Spice Girls ja Tiktak, sellaista kivaa ja söpöä hommaa. Soittamista vähän sinne päin ja mukavan kepeällä otteella. Entä mitä tulee mieleen sanasta poikabändi? Backstreet boys, Take That, NKOTB ja kaikki muut ihanat babyfacepoikien muodostamat lauluryhmät.

Meitäkin on joskus sanottu tyttöbändiksi, tosin muutaman vuoden yhdellä tämän tyttöbändin jäsenellä on ollut parta, joten ei ehkä viime aikoina ihan niin paljon. En ole itse ikinä oikein osannut suhtautua tyttöbändi -termiin millään tavalla. Onko se hyvä vai huono asia, pitäisikö tyttöbändiyttä vältellä ja väittää tiukasti olevansa jotain ihan muuta kuin tyttöbändi. Ja miksi tyttöbändeiksi lasketaan kaikki mahdolliset kokoonpanot, joissa nyt sattuu olemaan naispuoleista porukkaa, mutta poikabändejä ovat juuri ne kaikki siirappisesti laulavat poikapoppoot? Tuleeko muuten tyttöbändistä joskus naisbändi ja poikabändistä miesbändi?

Joskus tuntuu, että tyttöbändien oletetaan automaattisesti olevan huonoja soittamaan. Monta kertaa olen kuullut omien ja muiden naispuolisista tyypeistä koostuvien bändien keikkojen jälkeen, että "hei, nehän osas ihan/melkein soittaa". Olen myös sitä mieltä, että usein tytöiltä tai naisilta vaaditaan enemmän soittotaitoa, että heidät (meidät?) voidaan oikeasti ottaa musiikillisesti tosissaan. Myös rockuskottavuus on sellaista, jonka naiset joutuvat ansaitsemaan pitemmän kaavan mukaan verrattuna miehiin. Otetaanpa esimerkiksi PMMP, jonka ensimmäinen hitti 'Rusketusraidat' antoi tytöille pitkäksi aikaa bimboleiman. Loistavien keikkojen myötä bändista vihdoin tuli katu-uskottava ja rock (tosin tästäkin bändistä suurin osa on miehiä...). En tiedä, onko rockuskottavuus edes äärimmäisen tavoiteltavaa tai tarkoittaako se oikeastaan yhtään mitään. Itse henkilökohtaisesti olin varmaan omasta mielestäni katu-uskottava ja rock joskus 17-vuotiaana nahkahousuissa, mutta nykyään ei ikinä tule ajatteleeksi katu-uskottavuutta oikein missään asiassa. Voisi kyllä alkaa ajattelemaan olevansa katu-uskottava ihan jokaisessa tilanteessa, voisi parantaa itsetuntoa. "Hei, keitin aika katu-uskottavat perunat".

Nojoo, ehkäpä se on itsestä kiinni, miten bändiä luokitellaan ja lokeroidaan. Me olemme äärimmäisen huonoja kuvailemaan bändimme musiikkia, joten tyttöbändiksi kuvaileminen on ulkopuolisille helppo ratkaisu. Itse kerron kyselijöille bändimme soittavan "suomenkielistä rockmusiikkia", joka ei siis käytännössä kerro yhtään mitään. Pitäisiköhän alkaa kuvailemaan musiikkia esimerkiksi katu-uskottavaksi tai rohkeaksi? Herättäisiköhän se enemmän mielenkiintoa? Jollekin tulisi rohkeasta kuitenkin mieleen, että ne varmaan soittaa puolialasti tai jotain. En muuten osaa kuvailla edes itseäni, jos joku sitä joskus kysyy (noo... mää oon täältä jyvääääskylääästä ja opiskelen ja silleen). Pitänee alkaa harjoittelemaan asioiden kuvailua ja pyrkiä keksimään joku oikein vetävä kuvaus myös bändimme musiikille.

Nyt taidan jatkaa sitä kiiresuman purkamista taas. Hyvä käydä välillä purkamassa päätä tänne, niin sit voi taas jatkaa asialinjalla :)

Spaissarikuva Nyykkarikuva Naikkarikuva

p.s Mä näköjään täytän tämän päiväkirjan täysin omilla höpinöilläni, kirjoittakaa nyt hei te muutkin jotain.

Ponnari

Olen silloin tällöin seuraillut Ainakauniin sivujen kävijätilastoja ja saanut kyllä loistavat naurut joka kerta kun olen niitä käynyt vilkaisemassa. Eniten huvitusta herättää hakusanatilastot, jotka siis kertovat sen, millä hakusanoilla google sivustomme löytää. Tässä top 3:

1. Tikkakosken varuskunta
2. Ponnari
3. Ainakaunis

Siis miten ponnari voittaa jopa bändin nimen?! Ihan parasta. Toivottavasti löytyi sitten edes hienoja ponnareita.

Muita ei niin suosittuja hakusanoja olivat mm. frendit, kierreportaat, epätoivo, onnen kyyneleet (ei ees Onnin kyyneleet) ja muurame kaksonen. Ovatkohan ihmiset löytäneet hakemansa tiedon meidän sivuiltamme? Toivottavasti.

Hauskaa on myös se, että kun meidän sivustolle on sitten oikeasti löydetty, suosituin hakusana on " aina kaunis". Eli siis bändin nimi väärin kirjoitettuna. Ainakaunis oikein kirjoitettuna tulee kolmantena. Jes.

Jaahas, edessä taas vilkas viikko. Suurin osa on tosin kaikkea muuta kuin bändihommia. Keikkoja ei nyt ole sovittuna yhtään, mutta toivottavasti niitäkin tulee. Hääkeikalla oli taas niin hauskaa, että olisi kiva päästä heti uudestaan keikalle. Festareille olisi edelleen kiva päästä soittamaan ja välillä vaikka jonnekin muuallekin kuin ihan vaan tänne Jykylään/lähiympäristöön...

Surkeutta ja häähumua

Olisin jo aikoja sitten kirjoittanut asiapitoisen jutun Ruotsin reissusta, mutta tietokoneemme kovalevy otti ja hajosi, joten tällä hetkellä mennään aika pitkälle säästöliekillä eteenpäin. Varmuskopioita ei tietenkään oltu tehty kertaakaan, eli puolen vuoden tallennukset (mm. kuvat ja nettisivuhahmotelmat) menivät kuin tuhka tuuleen. Täytynee vielä yrittää muutamia vippaskonsteja, josko jotain saataisiin pelastettua, mutta pahalta näyttää.

Tukholman reissun kuvat onneksi löytyvät vielä kamerasta. Kunhan saan jonkinlaisen kuvankäsittelyohjelman koneelle, niin yritetään löytää sieltä muutama julkaisukelpoinen kuva tänne laitettavaksi. Ainakin sieltä pitäisi löytyä "pari" (=noin tuhat) kuvaa Barbapapoista...

Nyt kuitenkin asiaan. Olemme tänään menossa soittamaan erityislaatuiseen tapahtumaan, nimittäin häihin. Olemme tehneet periaatepäätöksen, ettei meitä saa isollakaan rahalla humppaa soittamaan, mutta tällä kertaa hääpari halusikin meidät omana Ainakauniina itsenämme, joten mikäs siinä. Luvassa (toivottavasti) iloista menoa ja meininkiä!

Kuva täältä