Etätreeniä

Voisi luulla, että musiikillinen treenaus jää osaltani vähemmälle, kun elelen kaukana muusta bändistä. Se onkin ihan totta. Mutta treenaan silti, päivittäin. Ollaan nimittäin niin fiksuja, että ollaan äänitetty treenejä. Nuo äänitteet kuulostavat noloilta ja niitä kuunnellessa meinaa tulla itku, että ollaanko me oikeesti noin huonoja. No ei olla.

Nuo äänitteet mahdollistavat etätreenauksen. Tarvitaan vain tietokone, josta niitä kuunnella ja lauluääntä, ja sitähän löytyy. Tämän hetken projekti on vanhan biisin uudet sanat. Niitä olen voinut tosiaan treenailla vanhan treeninauhan kanssa. Haasteellista on vaan se, että treeninauhassa on laulua sillä vanhalla versiolla ja pitää kailottaa tosi kovaa päälle, ettei vanhat laulut häiritse. Silloin ei tietenkään pysty kuuntelemaan muutakaan soittoa. Pelkään pahoin, että tästä on seurauksena se, etten jatkossa osaa kuunnella muuta bändiä sitäkään vähää, mitä nyt. Jatkossa keikat saattavat siis olla järkyttävää laulukaahausta. Ihan kun eivät nyt olisi...

Mutta siis, ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Nimittäin kyseinen biisi alkaa olla kuosissa. Seuraavissa kimppatreeneissä voidaan sitten kokeilla, kuinka se sujuu kaikki yhdes koos.

"Jaahas, siinä menee keijukainen"

Tässä Yläkaupungin Yötä kuvitettuna.

Mainostusta keskellä katua.

Menimme Jennin kanssa käymään Yliopiston päärakennuksen kampaus- ja meikkauspajassa ja tässä näkee 2 tunnin jonotuksen tulokset. Jenni on kuin suoraan Charlien Enkeleistä ja minä... no ainakin on tumma silmämeikki ja kreppiä sekä kiharaa.

Rakas keikkapaikka med Onnelin vahvistin. Jepa valmistautuu ja mulla on ilmeisesti jotain omaa kivaa...

Ja sit keikalle, hiiop!

Onni pääsi spiikkaamaan yhteen väliin, se kun aina valittaa meidän spiikkien tasosta. Ei se oo helppoa, vai mitä Onni?

Tiputin plektran kerran tuoppiini, joten siinä oiva vinkki kaikille, jotka haluavat jotain actionia biisien väliin. Käsi tuoppiin vaan ja seuraavassa biisissä on luvassa märkää menoa.

Kivaa oli!

Keikan jälkeen Jenni oli mietteliäs ja Onni rankaisi itseään ankarasti. Onneksi oli sopivat rankaisuvehkeetkin mukana (alakuvassa featuring Juhana/Illusionistiset Luopiot ja joku jostain muusta illan orkesterista). Oikeesti oli ihan hyvä keikka, vaikkei näissä kuvissa siltä näytä.

Oho, Luopiot käyttävät pyöreitä settilistoja!

Ja sitten Onni vielä näytti pukeutumista ja meininkiä á la Luopiot, tsekatkaa mitkä byysat. Onni oli melkein kauniimpi tällä keikalla kuin meidän keikalla!

Semmoinen ilta. Jatkosta sen verran, että ei muuten saatu lettua ja ilta päättyi kohtaamiseen poliisin kanssa. Niistä ei sen enempää. Kiitokset Tuukalle AK-keikkauvista.

Jälkituuminkeja

Keikat "kunnialla" ohi ja paluu normaaliin haahuiluun luvassa. Lauantain soitoista ja Yläkaupungin yöstä muutenkin jäi ainakin itselle varsin positiivinen maku. Tytöt koijasivat pahemman kerran ja pakottivat minut puhumaan yleisön edessä. Onneksi yleisö oli myötämielinen ja hyväksyi T-Rexiä ja Juha Mietoa koskeneen tositarinan. Pari asiaa jäivät siinä määrin mietityttämään myöhäisen illan backstage-keskusteluista, että tekeepä mieli oikein jakaa ne kaikkien kanssa.

Ensinnäkin esiintymisen intensiteetti ja sen vaihtelu. Olen huomannut (ja niin kuulemma jotkut muutkin ovat huomanneet), että varsinkin Ainakauniin kohdalla sytymme kunnolla vasta keikan ollessa lähellä loppuaan. Muutamat ensimmäiset biisit soittelemme ilman suurta rokkikukkoilua ja kenties jopa hieman nöyrillä mielin. Varovastikin kenties. Yksi esille tullut näkemys oli, että ei se haittaa, sillä keikan tuleekin sisältää jonkinlaista dynamiikkaa ja loppuhuipennus. Tämä taas tulee mahdottomaksi, jos aloittaa heti täysillä. Tosin monesti draaman kaareen kuuluu, että aloitetaan kovaa, rauhoitellaan vähän ja lopulta lopetetaan kovaa. Noh, oma mielipiteeni kuitenkin on, että pitäisi panostaa enemmän räväkkäämpään alkuun ja olla itsevarmemmalla asenteella liikkeellä. Tällöin luultavasti yleisöönkin välittyisi ammattimainen ja osaavampi kuva. Lopun huipennokseen kai pitää sitten pistää likoon 110% tai miksei enemmänkin. :P Täytynee seuraavalla keikalla yrittää olla heti alusta skarppina.

Toinen mieltä painanut seikka on epäsosiaalisuuteni keikkapäivinä. Keikoille tulee pyydettyä aina julmetusti kavereita ja onhan se kivaa kavereiden kanssa jutustella erinäisistä asioista. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että koen hieman huonoa omatuntoa siitä, että en kovinkaan hyvin keikkojen jälkeen huomioi ystäviäni. Monesti soiton tauottua tulee suunnistettua suoraan bäkkärille ja mieli tekee lähinnä rauhoittua hetki. Tämän jälkeen kello alkaakin usein olla jo niin paljon, että hädin tuskin kerkeää kaikkia tuttujaan tervehtimäänkään. Pahoittelut siis niille, jotka kokevat jäävänsä huomiotta. (Tuskin sellaisia oikeasti on, mutta varmuuden vuoksi piti sanoa. :D ) Tarkoitus ei ole olla töykeä ja kusipäinen rokkari, vaan ainoastaan hengähtää hetki ja koota ajatuksensä jännityksen purkauduttua. Tässäpä nämä... Nähdään seuraavilla keikoilla tai jonain muina kuin keikkapäivinä! ;)

Basistin keikkavalmistelut

Morjensta pöytään! Nyt sattuu lähinnä joka paikkaan. Kevään toinen lenkki (9,5 km) on takana ja jalat aivan puhki. Meitsi ei aivan ollut nuoruusvuosien iskussa, mutta siihen lienee syynä myös ylimääräiset viisi kiloa (lihas?)massaa, jotka ovat lukion jälkeisinä vuosina kertyneet. Lähinnä vyötärön seudulle siis. Maanantaisen salilla liioittelun jälkeen myös hauikset, ojentajat, rintalihakset ja yläselkä ovat aivan säpäleinä. Ei vissiin kannata puolentoista kuukauden tauon jälkeen tehdä kaikkia liikkeitä entistä isommilla painoilla. Noh, tuossa hikoillessa tuli kuitenkin mieleen, että keikoilla tulee kanssa kohtuudella hikoiltua. Ja siitä taas tuli mieleen, että voisin ehkä kertoilla omista toimistani ja tavoistani selviytyä keikkailusta.

Jotkut maailmantähdet tuntuvat treenaavan vaativia kiertueita varten jo ihan fyysistä kuntoaankin ja onhan se totta, että reilun tunnin tai parin meuhkaaminen kuumottavien valojen paahteessa on fyysisesti aika kova paikka. Varsinkin niille lähes kuusikymppisille rokkareille. Omat keikat ja "kiertueet" ovat olleet sen verran lyhempiä, että vielä ei sentään fysiikka ole tullut vastaan. Kuntoilua tulee siis harrastettua jostain aivan muusta syystä kuin siitä, että jaksaisi soittaa yleisölle.

Tietysti menneinä hevimiesvuosina tuli heilutettua tukkaa sen verran kovasti, että meinasi niskat hajota ja nestehukka iskeä. Ennätykseni lienee kolme juotua olutta vajaan tunnin kestäneellä keikalla. Pistetäänpä oikein kuva kyseiseltä keikalta. Bändinä surullisenkuuluisa Moska, joka saattaa tehdä pienimuotoisen paluun tulevana kesänä.
Kuten sanottua, itse juon siis melkoisen usein keikalla olutta. Ja mikäs siinä, sillä sehän on mitä mainioin juoma. Lukijassa saattaa tietysti herätä epäilys, etteikö moinen juopottelu vaikuta soittoon. Kyllähän se vaikuttaa. Keikan aikana juodut juomat tuskin kerkeävät kovin pahasti soittoa haitata, mutta olen havainnut, että jo pienikin humala vie tarkkuutta jo muutenkin kohtuullisen epätarkoista sormistani. Ehkäpä semmoinen kaksi tai maksimissaan kolme annosta alkoholia ennen keikkaa takaa vielä sen, että vältytään soittovirheiltä ja sitä myöten seuraavan kaltaisilta ilmeiltä.
On siinä juopottelussa kuitenkin yksi hyvä puoli ja se on se, että muutama annos vie turhan jännityksen pois. Menneinä aikoina tapanani oli jännittää varsin kovastikin ennen keikkoja ja varsinkin vatsa tuntui reagoivan jännitykseen kovasti. Nykyään ei sentään samanmoista hätää (kirjaimellisesti) ole ennen keikkoja, mutta pieni jännitys kyllä on säilynyt. Ehkäpä se on myös hyvä juttu, sillä muuten voisi vaikuttaa siltä, että into soittamiseen on lopahtanut ja hommat hoidetaan rutiinilla. Pelko pois kuitenkin, sillä ei tämä ainakaan vielä ole innotonta ja rutinoitunutta.

Muuta keikkavalmisteluihin kuuluvaa on toki asusteista päättäminen (kauniilta pitää näyttää), settilistan tekeminen (demokratia on paskin keksintö ikinä) ja tietysti kaikki roudaushommelit (näitä varten siellä salilla käydään). Jossain määrin myös soiton treenaaminen kai kuuluu valmisteluihin. Soittopuoli alkaakin olla kohtuullisen hyvällä mallillaan. Ainakin ensimmäisiin kokemuksiini Ainakauniin kanssa verrattuna. Tänään on vielä treenit ilman laulua ja perjantaina kenties paniikinomainen kertailu laulun kanssa. Luulisin, että Yläkaupungin yön keikka on parhaamme tähän mennessä. Pakkohan sen on olla. Tai no... tulkaa vilkuilemaan ja toteamaan, miten on.

Terveiset Kymenlaaksosta

Täällä kun on viimeisissä kirjoituksia tuotu terveisiä maailmalta, niin liitynpä minäkin joukkoon. Olen taas ryhtynyt maalaiseksi, kuten edellisenäkin kesänä, eli asustan työni takia Kymenlaaksossa pikkuisessa mökissä.

Kuvittelin, että aikaa olisi ihan liikaa, enkä keksis tekemistä, mutta eri hyvin on aika kulkenut. Olen saunonut ja uinut (seitsemässä asteessa, kukapa olis uskonut vielä pari vuotta sitten), lenkkeillyt, haravoinut, lukenut, tehnyt kevään viimeisiä kouluhommia, kuunnellut kaikkea itselleni uutta musiikkia Spotifysta ja ollut tietenkin töissä. Tänään aloin myös opetella virkkausta! Aika mummomeininkiä siis!

Lauantai-iltana keikka Jyväskylän Yläkaupungin yössä! Maalaisjuntti lähtee siis viikonlopuksi kaupunkiin!

Mukava paluu arkeen

Tosiaan olen hengissä palannut takaisin ja heti on hirvittävä kiirus päällä. Omat toimet eivät tosin ole vaikuttaneet kyseisen kiireen mukaisilta. Kesäkuun alussa olisi Tampereella "töihin" (lainausmerkit siksi, koska rahoitukseni päättyi viime kuun lopussa) liittyvä seminaari, jossa pitäisi käydä höpisemässä ja sen lisukkeena on mainio yläkaupungin yö, jossa Ainakauniin lisäksi joudun rehkimään toisen projektini, Illusionististen luopioiden, kanssa. Hauskuutta ja treenailua siis tiedossa runsain mitoin kuukauden tauon jälkeen.

Italiasta lienee paikallaan mainita muutama sana myös. Jonkin verran tuli paiskittua hommia eli luettua artikkeleja. Ruoka oli hyvää ja paikallinen "lihavien miesten ravintola" on yksi parhaista, missä olen koskaan käynyt. Muutamia vaatteita tuli ostettua (tuskin niin paljoa kuin Maria Portugalista) ja yksi serie-A:n pelikin vilkuiltua livenä. Ja niin, aikomukseni on ollut tehdä bassonuotit kaikkiin Ainakauniin kappaleisiin, koska jos minusta joskus aika jättää, niin onpahan seuraavalla kaunokaisella helpompi homma tulla mukaan joukkoon. Näitäkin tuli väsättyä muutamia matkan tylsinä hetkinä. Hmm... vaikka kamera pöllittiin, niin kaipa yhden niistä kuvista, jonka kerkesin koneelle siirtää, voisi pistää loppuun antamaan mukavaa keväistä tunnelmaa. Olkaapa hyvät ja yrittäkää bongata majapaikkani:

Terveisiä Portugalista!

Reissusta on kotiuduttu ja huomenna alkaa taas kesätyöt. Anniinakin on vissiin jo lähtenyt museohommiin, joten kesä treenataan taas pienemmällä porukalla. Onni on (kai) palannut Italian valloitukseltaan elossa. Huomatkaa, että en ole vielä ihan kartalla näiden Suomen tapahtumien kanssa.

Jäi sieltä Portugalista jotain käteenkin. Hirveä kasa vaatteita, kun ei voinut vastustaa outlettien kutsua sekä valokuvia tuhat. Sitten vielä yksi asia. Katsottiin Lissabonissa hotellissa paikallista SIC Radical-kanavaa, kun ilmoille pärähti loistava biisi. Kyseessä oli Blasted Mechanism liveversiolla biisistään Karkov. Aika hillitöntä settiä (ja Mesakin löytyy, totta kai). Check it.



Minulla olisi vielä hulluna kouluhommia ennen kuin pääsen kesä(työ)lomalle. Reissussakin tuli niitä ahkerasti tehtyä, mutta kun oli muutakin tekemistä ja nähtävää kuin kämpän seinät, niin ei viitsinyt koko aikaa sisällä hengata läppärin kanssa. Takaisin niiden pariin, siis.