Basistin keikkavalmistelut

Morjensta pöytään! Nyt sattuu lähinnä joka paikkaan. Kevään toinen lenkki (9,5 km) on takana ja jalat aivan puhki. Meitsi ei aivan ollut nuoruusvuosien iskussa, mutta siihen lienee syynä myös ylimääräiset viisi kiloa (lihas?)massaa, jotka ovat lukion jälkeisinä vuosina kertyneet. Lähinnä vyötärön seudulle siis. Maanantaisen salilla liioittelun jälkeen myös hauikset, ojentajat, rintalihakset ja yläselkä ovat aivan säpäleinä. Ei vissiin kannata puolentoista kuukauden tauon jälkeen tehdä kaikkia liikkeitä entistä isommilla painoilla. Noh, tuossa hikoillessa tuli kuitenkin mieleen, että keikoilla tulee kanssa kohtuudella hikoiltua. Ja siitä taas tuli mieleen, että voisin ehkä kertoilla omista toimistani ja tavoistani selviytyä keikkailusta.

Jotkut maailmantähdet tuntuvat treenaavan vaativia kiertueita varten jo ihan fyysistä kuntoaankin ja onhan se totta, että reilun tunnin tai parin meuhkaaminen kuumottavien valojen paahteessa on fyysisesti aika kova paikka. Varsinkin niille lähes kuusikymppisille rokkareille. Omat keikat ja "kiertueet" ovat olleet sen verran lyhempiä, että vielä ei sentään fysiikka ole tullut vastaan. Kuntoilua tulee siis harrastettua jostain aivan muusta syystä kuin siitä, että jaksaisi soittaa yleisölle.

Tietysti menneinä hevimiesvuosina tuli heilutettua tukkaa sen verran kovasti, että meinasi niskat hajota ja nestehukka iskeä. Ennätykseni lienee kolme juotua olutta vajaan tunnin kestäneellä keikalla. Pistetäänpä oikein kuva kyseiseltä keikalta. Bändinä surullisenkuuluisa Moska, joka saattaa tehdä pienimuotoisen paluun tulevana kesänä.
Kuten sanottua, itse juon siis melkoisen usein keikalla olutta. Ja mikäs siinä, sillä sehän on mitä mainioin juoma. Lukijassa saattaa tietysti herätä epäilys, etteikö moinen juopottelu vaikuta soittoon. Kyllähän se vaikuttaa. Keikan aikana juodut juomat tuskin kerkeävät kovin pahasti soittoa haitata, mutta olen havainnut, että jo pienikin humala vie tarkkuutta jo muutenkin kohtuullisen epätarkoista sormistani. Ehkäpä semmoinen kaksi tai maksimissaan kolme annosta alkoholia ennen keikkaa takaa vielä sen, että vältytään soittovirheiltä ja sitä myöten seuraavan kaltaisilta ilmeiltä.
On siinä juopottelussa kuitenkin yksi hyvä puoli ja se on se, että muutama annos vie turhan jännityksen pois. Menneinä aikoina tapanani oli jännittää varsin kovastikin ennen keikkoja ja varsinkin vatsa tuntui reagoivan jännitykseen kovasti. Nykyään ei sentään samanmoista hätää (kirjaimellisesti) ole ennen keikkoja, mutta pieni jännitys kyllä on säilynyt. Ehkäpä se on myös hyvä juttu, sillä muuten voisi vaikuttaa siltä, että into soittamiseen on lopahtanut ja hommat hoidetaan rutiinilla. Pelko pois kuitenkin, sillä ei tämä ainakaan vielä ole innotonta ja rutinoitunutta.

Muuta keikkavalmisteluihin kuuluvaa on toki asusteista päättäminen (kauniilta pitää näyttää), settilistan tekeminen (demokratia on paskin keksintö ikinä) ja tietysti kaikki roudaushommelit (näitä varten siellä salilla käydään). Jossain määrin myös soiton treenaaminen kai kuuluu valmisteluihin. Soittopuoli alkaakin olla kohtuullisen hyvällä mallillaan. Ainakin ensimmäisiin kokemuksiini Ainakauniin kanssa verrattuna. Tänään on vielä treenit ilman laulua ja perjantaina kenties paniikinomainen kertailu laulun kanssa. Luulisin, että Yläkaupungin yön keikka on parhaamme tähän mennessä. Pakkohan sen on olla. Tai no... tulkaa vilkuilemaan ja toteamaan, miten on.