perjantai 26. helmikuuta 2010

Oi niitä aikoja!


Täytyypä tänne muutama sananen kirjoittaa eräästä tammikuisesta keikastakin.

10 vuotta sitten (!!!) aloittelimme Anniinan kanssa juuri lukiouraamme suhteellisen uudessa Cygnaeus-lukiossa. Ai että, kaikki oli vielä niin uutta ja ihanaa! Cynkkarin henki oli jo silloin todella hyvä ja koulussa oli oikeasti kivaa.

Tammikuussa oli aika palata lukiotunnelmiin, sillä Cygnaeuksen musiikkilinja juhlisti taivaltaan konsertin muodossa, minne mekin toki vanhoina musiikkilinjan kasvatteina ilolla mentiin soittamaan. Oikeasti se varmasti olisi niin, että ilman Cynkkaria ei kyllä oltaisi tässä. Emme olisi tutustuneet Jenniin ja Mariin ja musiikista ei olisi tullut niin tärkeä asia elämässä.

Itse konsertti oli aika hauska tapaus, eipä sitä tajunnutkaan, miten pientä porukkaa ne lukiolaiset ovat. On sitä tullut kasvettua niin henkisesti kuin fyysisestikin kymmenessä vuodessa, vaikka hieman varkain aika onkin kulunut.

Oli mukava muisteluhetki ja kaksi biisiäkin kerittiin vetäistä. Ihana huomata, että Cynkkarin henki on edelleen tallella, vaikka monta asiaa olikin muuttunut matkan varrella. Heja Cygnaeus, oikein paljon onnea ja pitkää ikää myös meidän puolestamme!

Ja kuvituksena tietty albumista nätisti napattu uuden vuoden vastaanottokuva noin 10 vuoden takaa, siinä ollaan Anniinan kanssa aika pieninä ja söpöinä vielä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Viikon luontokuva

Australiassa on kaikenlaisia hienoja elaimia. Varsinkin torakoita tuntuu vipeltavan vahan missa sattuu. Onneksi ei kuitenkaan kovin paljoa talon sisalla. Voi ollakin, etta talo on suojattu jollain myrkylla, koska kaikki kolme torakkaa (semmoisia viiden sentin otuksia), jotka sisalta olen loytanyt, ovat olleet kuolleita. Ilmeisesti kyseiset kuoriaiset ovat varsin vaarattomia ja lahinna vain inhottavan nakoisia. Viikon luontokuvassa ei kuitenkaan ole torakka, vaan torakan hyva ystava, rotta!

Odottelin kaikessa rauhassa yobussia keskustassa ja yht'akkia huomasin rottia lahes kaikkialla. Hienoja elaimia kylla. Pakko oli kuvakin ottaa todisteeksi, silla yolliset rottahavainnot saattaisivat olla aivan hyvin harhojakin. Ilmeisesti elukat ovat tottuneet ihmisiin, kun aika lahelta uskalsivat menna.

Loppukevennykseksi voisi mainita, etta harkitsen basson ostamista.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Vuotuinen torttuhetki

Tänään oli hyvä treenipäivä! Kuten kuvasta näkyy nautimme Runebergin tortut ja piilomainontakahvijuomat sekä pakastamalla kuivatettuja mansikoita, mmm... Treenimme alkoivat mukavissa merkeissä ja tietysti jatkuivat myös. Minä opin uuden kipaleen, jota soitella, ja muutkin pääsivät pitkästä aikaa sitä fiilistelemään. Viikonvaihteen matkailun aikana veikkaan tunnelmoivani tätä Helsinkiin -biisiä!

Ja koska blogimme ulkoista asua olemme päivittäneet, niin ajattelin sen kunniaksi mustavalkoistaa tämän juhlavaisen kahvitteluhetkemme :)


maanantai 1. helmikuuta 2010

Over the (Down) Under

Aijai, Redneckin punaniskailu oli kylla mukavinta, mita on aikoihin tullut tehtya. Ehkapa saman paasee kokemaan uudelleen viela joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta talla hetkella olen kuitenkin paikassa, jossa ei bassoa soiteta ja jossa aan pisteet ovat kadonneet. (Toisaalta... kukapa aan ylla mitaan pisteita edes kayttaa.)


Tama ei mitenkaan liity mihinkaan, mutta kuvassa on rankka treenaus Redneckia varten meneillaan. Ainakin keskittyminen on komeaa. Itse leikin tuottajaa.


Ja jottei kellekaan jaa epaselvaksi kuinka mainio paikka Belfast onkaan, niin laitetaanpa oikein kuva siita kuuluisasta piikkilanka-aidasta, joka nakyi asuntoni ikkunasta. Alla taasen turistiotos nykyisen asuinseudun maamerkeista.


Taalta tahan. ;)