Morjensta pöytään! Jotten aivan lopullisesti nössöksi leimautuisi, niin ajattelin nyt rohkaista itseni ja kirjoittaa koko elämäni ensimmäinen blogi-tekstin. Aplodeja kiitos! (Voitte tulla myös keikoille taputtamaan, jos ei nyt innosta.) En millään meinannut keksiä mitään sanottavaa, mutta viime aikojen tapahtumat antoivat jotain aihetta kirjoitteluun. Kerronkin siis mukavan tarinan siitä, millainen on ulkomaailma ja millainen taas treenikämppä. Kommentoikaa toki rohkeasti, jos tätä blogia satutte lukemaan.
Ulkomaailma on varsin jännittävä paikka. Tarkoitan sillä tässä nyt treenikämpän ulkopuolista maailmaa, missä me kaikki ihmiset toljailemme. Siellä tapahtuu vaikka mitä, mutta nyt haluaisin kiinnittää huomion juurikin ihmisiin - noihin karvattomiin sosiaalisiin apinoihin ja poliittisiin eläimiin. Tarkkaavaiset lukijat ovat varmaan havainneet, että ihmiset tekevät keskenään monesti sopimuksia tietyistä yhteisistä toimintatavoista, mutta myös herkästi lipsuvat niistä. Otetaanpa vaikka esimerkkinä liikenne.
Olemme periaatteessa yhdessä sopineet ja hyväksyneet tietyt säännöt ja rajoitukset, joiden mukaan autolla tulisi ajaa. Nopeusrajoitukset ovat oiva näyte näistä säännöistä. Vaikka joku nyt voisi väittää, ettei henkilökohtaisesti hyväksykään rajoituksia, niin hänhän voi toki pyrkiä muuttamaan niitä demokraattisin keinoin tai sitten ajaa yhteiskunnan teiden ulkopuolella. Palatakseni asiaan, nopeusrajoitusten kohdalla näyttää olevan kuitenkin lähes sääntö, eikä poikkeus, että niitä ei noudateta. Aina pitää ajaa paria kymppiä kovempaa kuin rajoituksissa sallitaan. Ja niinhän lähes kaikki tekevät. Tietysti on paljon myös niitä, jotka ajavat sovittujen rajoitusten mukaan, mutta heitä pidetään hidastelijoina. Yksittäisiä autoilijoita voidaan toki pitää vastuullisina omista nopauksistaan, mutta samalla vaikuttaa myös siltä, että ajokulttuurin myötä suhtautuminen rajoituksiin on varsin löyhä. Ajokulttuuria ei yksillä sakoilla muuteta, koska kyseessä on kaikkien ajokortillisten (ja miksei muidenkin) kansalaisten muodostama ryhmä. Tarvittaisiin kenties kokonaista suhtautumistavan muutosta yksilökeskeisestä "minulla on kiire"-ajattelusta ryhmäkeskeiseen "meillä on yhteiset säännöt"-ajatteluun. Tilanne näyttää siis siltä, että meillä on yhdessä sovitut säännöt, mutta monet ottavat itselleen oikeuden luistaa niistä, koska oma etu ajaa edelle. Vastaavia esimerkkejä on helppo keksiä vaikka kuinka paljon.
Noh, onneksemme treenikämppä on kuitenkin ulkomaailmasta irrallinen pieni yhteisö. Siellä voidaan pienessä porukassa sopia säännöt ja kaikki noudattavat niitä, koska ryhmän pienuudesta johtuen valvonta on helppoa ja kärhämää tulisi, jos jotkut eivät sääntöjä noudattaisi. Meillä ei toisten kamoja luvatta lainata, varailla vuoroja liian pitkiksi ajoiksi eteenpäin, määräillä itsevaltiaan elkein tai tuoda ulkopuolisia (vuokraa maksamattomia) bändejä kämppään. Onneksi maailmasta löytyy sentään yksi paikka, jossa ryhmän yhteisistä ajatuksista pidetään kiinni.
Vai hetkinen... tarkemmin tarkasteltuna asia ei tainnutkaan olla ihan näin. Noh, kaipa tässä voi itse kukin katsella peiliin. Ryhmien luonteeseen kuuluu se, että aina ei voi kaikkia yksilöllisiä halujaan toteuttaa. Kompromisseja on tehtävä, jotta ryhmä voi toimia ryhmänä. Onneksi bändikämppämme henkilömäärä on sen verran pieni, että luulisi jonkinlaisen kompromissin löytyvän, kunhan kaikki saadaan koolle.
Näillä eväin siis syksyä eteenpäin. Pyrin jatkossakin jotain "mukavaa" tarinoimaan, kunhan uusia ideoita kertyy. Demoprosessi hieman jänskättää, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Kenties jopa Ainakauniin paras. Siihen ainakin pyritään. Nyt voisi kaivaa imurin esiin ja aloittaa siivousurakan. Sen jälkeen painelen muutaman tunnin päästä leffaan ja illalla pitäisi puuhastella vähän töitä sekä leipoa omenapiirakka. Kyllä tästä vielä tulee hyvä päivä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti