maanantai 9. helmikuuta 2009

Muutto edessä

Pitkäänhän tätä olen spekuloinut ja nyt se on edessä. Eli töiden takia joudun muuttamaan. Harmillistahan tämä tietysti on, sillä nämä muutamat kuukaudet MaB303:n tutkijakommuunissa ovat olleet oikein antoisia. Ainakin niiltä osin kuin olen siellä sattunut olemaan. :P

Tietysti lukijoille on varmaan hyvä selventää tilannetta jollain tavalla. Olen siis basistoinnin ohella hakenut myös apurahaa oikein ulkomaita myöten... mutta tämän kaltaisesta muutosta ei nyt kuitenkaan ole kyse. Oikeasti kävi niinkin "uskomaton" seikka, että työhuoneemme katto oli viikonlopun aikana vuotanut ja joudun siis muuttamaan huoneesta toiseen. Noh, huomenna siis saan siirrellä ne muutamat kirjat ja asettautua "Juhanan" (nimi lähes muutettu) kanssa samaan tilaan työskentelemään käsitteellisten pulmien ratkaisemiseksi.

Ja asiasta toiseen... aamun treenien perusteella olemme perjantaina timanttisessa keikkakunnossa. Heikompia voi hirvittääkin, mutta kannattaahan sinne Rentukkaan silti tulla vilkuilemaan. Ja Maria on ollut oikein ahkera kuvataiteen saralla, joten ehkäpä demo on pian valmiina kansia myöten.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Mä jo säikähdin että oot saanut apurahaa ulkomailta, hui. Onneksi olikin kyse vain vesivahingosta :) Muista että me ei päästetä sua mihinkään kauas (kun osuva basisti on löytynyt niin siitä on pidettävä kynsin hampain kiinni!).