lauantai 14. helmikuuta 2009

Rentukka Rock

Tervehdys! Eilisestä Rentukka Rockista voinee vain todeta, että tapahtuma oli menestys. Bäkkäritarjoilu ja juomalippujen määrä laskivat kyllä viime vuodesta, mutta ei kai sitä voi valittaa, jos tupa on täynnä ja Jarkko Martikainen soittaa muutamia suosikkikappaleitani. Ei tosin Iron Maidenia, mutta sitäkin sai takahuoneessa kuunnella.

Ainakauniin osalta keikka meni kohtuudella. Ilmeisesti yleisö suurimmalta osin piti soitostamme ja ainakin yksi uusi fanikin saatiin. Taitaa suuri kauneutemme vain olla siinä määrin häikäisevää, että ihmisiä saa oikein sanoin houkutella lavan edustalle.

Jos bändin osalta jäi positiivinen fiilis, niin samaa ei voi sanoa bassottelun osalta. Jotenkin ei omassa soitossa mikään onnistunut. Tein kaameasti kaameita virheitä, ja sitten ei enää pystynytkään keskittymään hassutteluun, kun piti tuijottaa tiiviisti soittimen otelautaa. Noh, tästä on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Pub Katseessa lupaan tehdä vähemmän typeryyksiä. "Voitte luottaa minuun." ;)

Ei kommentteja: