Eilen oli lautapeli-ilta ja ennen sitä tuli käytyä kaupungilla shoppailemassa uutta musiikkia pelailujen taustalle. Pistetäänpä tähän jonkinlaiset arviot ostoksista.
1. Dream Theater - Octavarium
Tämä oli taas yksi niistä bändeistä, joiden levyt ovat jollain tapaa etäisesti kiinnostaneet aina, mutta joko ei ole ollut varaa tai uskallusta ostaa. Uskallusta lähinnä sen takia, koska matematiikkaproge on sellaista nörttien ja tiluttelijoiden touhua, ettei moiseen passaa identifioitua. Noh, itse levy olikin yllättävän hyvä. Kappaleet oikeastaan yllättivät selkeydellään, sillä muistojeni mukaan touhun piti olla poukkoilevampaa. Pitkät sooloilut tietysti puuduttavat vieläkin ja laulajan ääni ei omaa korvaani hivele, jos ei nyt karmaisekaan. Muutamassa biisissä melodiat ovat harvinaisen onnistuneita ja soittajia ei tietenkään pääse taidottomuudesta moittimaan. Mauttomuudesta voisi ehkä moittia, mutta enpä nyt taida sitäkään tehdä. Oman genrensä kuninkaita, eikä suotta. Tullee luultavasti kuunneltua useaan otteeseen.
8/10
2. Indica - Tuuliset Tienoot
Kokoelma sen kuin karttuu. Tämä minun varmaan piti ensimmäisenä ostaa Indican levyistä, mutta eipä sitten tullut hankittua. Nyt sen saikin halvalla ja mikäs siinä. Parin kuuntelun jälkeen täytyy todeta, että laatukin on taattua. Laulu ja ehkäpä koko touhu muutenkin tuntuu jopa tuoreemmalta kuin uudemmissa levyissä. Onkohan siis niin, että uudemmissa tuotoksissaan bändi ei olekaan mennyt niin paljoa eteenpäin? Spekulaatiot sikseen ja numeroa pöytään. Keijukaistytöille varmaan antaisi kaikesta huolimatta vähintään kasin, joten pistetään aidosta arvostuksesta vielä plussa päälle.
8+/10
3. Fantomas - The Director's Cut
Kerran, jo vuosia sitten, lainasin Tomakselta tämän levyn ja minusta tuli heti fani. :P (Ja taitaa tuo Tomas olla fani myös.) Noh, kyseessä on siis Mike Pattonin hulluttelua vanhojen kauhuleffojen tunnareiden parissa. Rummuissa Slayeristäkin tuttu Dave Lombardo. Nämä kaksi tekijää riittävät tekemään mistä tahansa levystä kuuntelemisen arvoisen. Jos pitää agressiivisesta sekoilusta, joka kuitenkin tehdään sopivasti pilke silmäkulmassa, niin tästä ei voi olla pitämättä. Pattonin äänenkäyttö on uskomatonta ja Lombardon rummutus on tällä levyllä kenties parhaimmillaan, mitä olen kyseiseltä kaverilta kuullut. (Tosin enhän minä sen soittoa paljon olekaan kuullut. :D ) Levy vaatii toisaalta juuri tietynlaisen mielentilan, jotta siitä voi nauttia. Muutoin kohkaaminen saattaa vaikuttaa lähinnä ärsyttävältä meteliltä.
Oikeissa hetkissä 9+/10, muutoin 6+/10
P.S. Oisin pistänyt kansikuvat, mutta en uskaltanut, koska joillakin voi olla kuuluisia tekijänoikeuksia niihin liittyen. Oikeastaan voisin ensi viikolla kirjoittaakin hassun jutun kyseisistä oikeuksista. Nyt kuiteskin lenkille ja illalla valmistelemaan saatekirjettä noille demoille, joita meillä on hirveä laatikollinen. Huomenissa mökkeilemään maaseudulle. Jaujau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti